Hei, olen Maarit. 

Uskon, että työelämässä on enemmän hyvää kuin osaamme huomata. Siksi aloin katsoa työelämää uusin silmin.

Olen viettänyt työelämässä vuosia näyttelijänä, kouluttajana ja työnohjaajana. Yksi asia on toistunut kaikkialla: ihmiset tekevät valtavan määrän hyvää, mutta huomio kiinnittyy lähes aina siihen, mikä puuttuu, mikä ei toimi ja mitä pitää korjata.

Kun lähdin kuuntelemaan työelämää vähän eri tavalla, huomasin, että vanhat sanonnat ovat syvällä suomalaisessa ajattelussa ja hiipineet vähitellen myös työelämän ajattelutapaan.  

Oma kehu haisee.

 Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

 Kell' onni on, se onnen kätkeköön.

 Haudassa levätään.

 Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

 Lopussa kiitos seisoo.

 Ensin työ, sitten huvi.

 Itku pitkästä ilosta......jne

Yhtäkkiä ymmärsin jotakin. Nämä eivät ole pelkkiä sanontoja. Ne ovat työelämän uskomuksia.

Ne opettavat meitä vaikenemaan onnistumisista.

Vähättelemään vahvuuksiamme.

Pienentämään itseämme.

Ja uskomaan, että kasvu syntyy ennen kaikkea virheistä, puutteista ja ongelmista.  

Ihmiset tekevät joka päivä valtavan määrän hyvää. Mutta sitä ei juuri sanoiteta ääneen. Ehkä juuri siksi niin moni kokee, ettei tee koskaan tarpeeksi.

Tästä syntyi kysymys, joka muutti kaiken. 

Entä jos painaisimmekin työelämän nurinkurin nappia?